
Viikonloppu meni tosi hyvin. Ensin perjantaina mulla ei ollu koulun jälkeen mitään suunnitelmia viikonlopuks mut sit jotenkin viikonloppu oli täyteen puukattu lopulta. Perjantaina koulun jälkeen en siis tienny yhtään mitä viikonlopusta tulis ja olin odottamaisillani tylsää viikonloppua. No sit perjantai iltana päädyinkin kaverin kanssa elokuviin ja niille yöks. Aamulla mentiin sit aamupala paikkaan tohon Niwotin keskustaan ja sit se heitti mut kotiin koska sen piti mennä töihin. No sit tulin kotiin ja jossain vaiheessa menin sit facebookkiin ja sovinkin sit kaverin kanssa Subryn Madisonin kanssa, että voisin olla sen kanssa. No olin sit kotona sen kaks tuntia ku Vicki sit lähti heittää mua niille. No sit vaan oltiin se päivä niillä enimmäkseen. Oltiin siins jossai vaiheessa päätetty, että jään niille yöks. No sit sunnuntaina aamusta mentiin kattomaan yhks peli Ranchille ja sit siitä päätettiin mennä lounaalle. Nuorempi Subry (Morgyn) halus sit mennä yhteen hyvään meksikolaiseen. Sinne sit ajettiin 30 minsaa ja sen jälkeen ne halus käydä parissa kaupassa. No lounaan aikana sit oltiin kysyttyy Vickiltä, että käykö et jään toiseksikin yöksi sillä niillä on aina sunnuntai iltasin sellanen suku illallinen. Eli aunt-Teresa tekee aina oma tekemää pastaa ja kaikkea muuta. No koska olin sit saanut luvan ja mulla ei ollu taaskaan vaihto vaatteita ajatteen sit meidän kautta hakemaan mulle vaatteita. Koko päivä meni sit melkein siinä Morgynin ja äiti Pamelan kanssa. Oli kyllä kiva päivä. Tänään sit oli tarkotus mennä lyömään yhen tutun kanssa, mutta se sit ilmotti tuntia aikasemmin et sillä oli menny jalka eikä päässy tulemaan. No en sit saanu siihen hätääb ketään ni jäi sit se tennis. No huomenna sit pitäs mennä kahen toisen kaverin kanssa treenaamaan, jos nyt saadaan kenttä. Toivottavasti! No mut ei tässä sit muuta. Huomenna sit taas kouluun. Meil oli siis tää päivä (maanantai) vapaata koska oli president's day! Oli kyl kiva koska oli ihanan lämmin viikonloppu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti