Yks yleisimmistä kysymyksistä täällä on ollut, että miten Suomi ja US ovat erilaisia. Sitä on siis täällä ollessa tullutki mietittyä jonkun verran.
Yks aika suuri ero on, että kaikki on kauvempana toisistaan, toisinkun suomessa, ja siksi ihmiset ovatkin tottuneet ajamaan aika paljon. Yks hyvä esimerkki on, ku kerran menin yhen kaveri perheen kanssa syömään ja yritettiin siinä sit miettiä että minne mentäisiin. No sitten päädyttiin ajamaan 30 minuuttia yhteen meksikolaiseen ravintolaan vaikka tossa 5-10 minuutin päässäkin olis sellanen ollu. Eli yhteensä tuli ajettua se tunti yhen ravintolan takia. Tääl se 20 minsankin ajomatka on näille ihan lyhkänen ja nopee juttu, eli siis kyydin saaminen paikkoihin on aika harvoin ongelma. Mut e on kyl selvää et tääl ois aika vaikee pärjätä ilman autoa.
Toinen eroa on myös tää syöminen. Tääl syödään aika usein ulkona ja se on ihan arkea. Mulla kuitenkin kävi sen verran hyvä tuuri perheessä, ettei syödä niin paljoa ulkona. Mun perhe syö ehkä puolet viikon ruuista ulkona(aamupala mukaanlukematta) ku kaks toista mun tuttavaperhettä ei syö muuta ku yleensä ulkona- Mut niinkun sanoin ulkona syöminen ei oo mitenkään iso asia. Monesti minä ja host siskoki mennään vaan kahestaan jonnekkin illalliselle suoraan treeneistä. Ja kun suurimmalla osalla on autot kun ollaan kuusitoista niin koulustakin mennään ulos lounaalle.
Täällä myös suurin osa asioista tuntuu olevan halvempaa. Ravintolat, ruoka ja bensa ovat halvempia sekä vaatteet ja kengät jos osaa mennä oikeisiin kauppoihin. Muuten vaatteet osaa olla täällä joskus aika kalliitakin.
Eniten kuitenkin Suomesta eroaa koulu. Koulu alkaa aina 7.20 ja loppuu 2.25. Meidän koulussa meillä on block day järjestelmä, eli joka päivä on neljä blockia ja jokainen block on eri tunti. Tunnit ovat 90 minuuttia ja sen jälkeen on sitten aina 10 minuuttia aikaa vaihtaa luokkaa. Kymmenen minuuttia on hyvä aika tuntejen välissä, kun kuvittelee että jossain kouluissa täällä se on viisi minuuttia. Täällä myös numeroon vaikuttaa suuresti paljon asiat. Kurssin aikana keräilet toisinsanoen pisteitä. Pelkästään tunnille tulemisesta saat tietyn määrän pisteitä, mutta jos olet myöhässä menetät myös osan päivän pisteistä. Ja sitten on aina joitain projecteja josta saa sitten enemmän pisteitä. Matikassa tulee melkein eniten asioita josta voit saada pisteitä Usein matikan tunneilla saadaan jopa parikin lappua ja kun teet ne ja palautat sen niin saat tietyn verran pisteitä. Täällä oppilaat myös tekevät useimmiten läksynsä, koska niistäkin saa aina pisteitä. Eli US:n koulusysteemissä on aika paljon kyse pisteiden keräämisestä.
Täällä on myös high school sportsja clupeja jotka on sitten aina koulun jälkeen. Ite pelaan tennistä koulun joukkueessa ja meillä on aina treenit suoraan koulun jälkeen ja treenataan aina siihen johonkin 4-4.30 ja sit kun on pelit niin lähet sitten kun kaikki on valmiita pelejensä kanssa. Noi urheilut on hyvä keino saada kavereita ja niissä on usein tosi hauskaa. Suurin osa päivistä tuleekin noiden samojen joukkueen tyttöjen kanssa oleillessa.
Eroja olisi kyllä vielä paljon, mutta laitoin nytten vain ylös ne mitkä olen itse eniten huomannut. Tätä asiaa miettiessäni tajusin myös, että melkein kaikki on erilaista, mutta jotkus asiat eroavat vain vähän jolloin niillä ei ole edes suurta merkitystä.
http://www.timescall.com/sports_story.asp?id=26708
Eilen tossa oli laitettu juttua musta paikalliseen lehteen ja jutun voi lukea tosta linkistä.
Hyvää vappua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti